Ihmisiä ryhmäkuvassa.
Blogi

Kotiseudustaan saa olla ihan oikeasti ylpeä

Kun kutsuu kavereita kylään, herää taas itsekin huomaamaan kuinka hienoja paikkoja, innostavia ihmisiä, inspiroivia tarinoita ja projekteja meillä onkaan toteutettu. Tällä kertaa teemana oli erityisesti kotiseudun perinteet, erikoisuudet, vielä ehkä

Lue myös nämä
Ihmisiä juhlasalissa, kuvattu parvelta.
Ajankohtaiset

Pirkanmaan maaseudun kehittämisen helmet estradilla

Kahtena edellisenä keväänä olemme saaneet kirjoittaa blogiterveisiä Leader -päiviltä Etelä-Savosta ja Keski-Suomesta alueemme toimijoille inspiraatioksi ja parastettavaksi. Tänä keväänä roolimme oli toinen, kun koko Suomen Leader- työntekijät kokoontuivat vuorostaan Ikaalisten

Lue myös nämä
Haitarinmuotoinen linnunpönttö.
Blogi

Onko sinua purrut kulttuurikärpänen?

Ihan varmasti on purrut, mikäli kulttuuria katsotaan sen laajassa merkityksessä eli tarkoittamassa kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät seuraaville sukupolville. Kulttuuri tarkoittaa yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta.

Lue myös nämä
Opas kertoo alueesta turisteille.
Blogi

Opintomatka Portugalin Adirn- alueelle 8.-13.11.2024

Länsi-Suomen Luontoarvoyhdistys Koppelo ry toteuttaa kansainvälistä hanketta ”Nature and Wellness- Luonnon hyvinvointi” alueellamme. Hankkeen julkisessa kuvauksessa kerrotaan, että hanke pohjaa luontokatoon ja EU siihen liittyvään strategiaan. Suomen, metsätalousmaana, tulisi löytää

Lue myös nämä
Leader Pohjois-Satakunnan alueen karttakuva
Blogi

Toiminnanjohtajan kynästä

Millainen oli vuosi 2024 Leader Pohjois-Satakunnan toiminnassa? Tiivistelmää toiminnanjohtajamme kynästä. Rahoituskausi vauhdilla käyntiin Rahoituskausi 2023 – 2027 toi mukanaan paljon uutta Leader-toimintaan. Yritystukiin tuli useita uusia tukimuotoja ja tuista pääsivät

Lue myös nämä
Esitteitä pinossa.
Blogi

Hyviä neuvoja sateloo niinku rakehia

Satakunnan Leader -ryhmät tekevät vuosittain henkilöstön ja hallituksen yhteisen opintomatkan jonkin Leader -ryhmän vieraaksi. Tällä kertaa matkasimme Etelä-Pohjanmaalle tutustumaan Leader Aisaparin toimintaan, toteutettuihin hankkeisiin ja alueen erityispiirteisiin. Tässä blogissa muutamia

Lue myös nämä
tyttöpatsas lukee kirjaa
Blogi

Hallituksen kanssa vierailulla Saksassa

Kansainvälinen toiminta on vilkasta Leader -ryhmässämme paljolti Kristan pitkäjänteisen työn tuloksena. Yli 20 vuoden ajan kauttamme on toteutettu erilaisten teemojen mukaisia Leader -hankkeita monen eri kumppanin kanssa ympäri Eurooppaa. Kerran

Lue myös nämä
Auringonkukkapelto, jossa kyltti: Mies vie vaimolle kukkia. Muutkin saa ottaa
Blogi

Kylä pitovoiman keskiössä

Joukkoon kuuluminen on tarve, joka meillä kaikilla ihmisillä on. Kylät luovat hyvän kehyksen yhteisöllisyydelle ja yhdessä tekemiselle. Kylille mahtuvat kaikki. ”Kylähulluus” on esimerkki siitä, miten kautta aikojen kyläyhteisöissä on ollut

Lue myös nämä