Jämijärvi-Seura ry toteuttaa kansainvälistä älykäs kylä -hanketta osallisuuden, kulttuuriperinnön ja paikallisten erityispiirteiden esiintuomisen teemasta Leader -tuella. Kumppaneina on Leader -ryhmät Leader Linné Småland Ruotsista ja Biedrība ”Lauku partnerība Lielupe” Latviasta. Kävimme Latviassa opintomatkalla matkailun, rakennusperinnön ja paikallisten erityispiirteiden/mahdollisuuksien hyödyntämisen teemasta.

Tässä blogissa poimintoja opintomatkan annista. Opintomatkan aikana nousi esiin erityisesti kolme teemaa: historian elämyksellinen esittäminen, paikallisten erityispiirteiden tuotteistaminen sekä yhteisöllisyyden merkitys kohteiden kehittämisessä. Bonusteema ehkäpä kissat :).

Pakohuone entisessä palvelijan asunnossa.

Missä oltiin eli Jelgavan alue

Vierailimme Jelgavan alueen maaseutukunnissa. Jelgava on noin 60 000 asukkaan kaupunki n. 40 kilometrin päästä Riikasta. Maisema on hyvin tasaista, viljavaa maatalousmaata Väinänjoki (Lielupe) virtaa alueella ja maaseutualueet ovat tunnettuja runsaista kartanoistaan, joita on 11 kappaletta. Vierailimme niistä viidessä.

Lielplatonen kartano

Kunnan omistama kartano oli todellinen kulttuurikeskus. Toinen siipi kartanosta oli päiväkodin käytössä ja toisessa monipuolisia kulttuuritiloja. Kohteessa oli paljon pieniä yksityiskohtia, jolla tuoda esiin paikallista historiaa, huomioida eri kohderyhmiä ja mahdollistaa yritysyhteistyö. Näistä meille ideoita.

Kissat pääosassa koko matkalla, hotellillakin oli jo omansa

Aloitetaan Rosesta. Rose oli kartanossa asustava kuusivuotias kissa, paikan ehdottomasti paras opas, joka osaa tulla ulos ovesta juuri sillä hetkellä, kun esittelijä aloittaa kertomuksensa. Kissa kulki ryhmän mukana kierroksella tietäen aina mihin seuraavaksi. Ja hyvin osasi lukea, kuka on valmis antamaan rapsutuksia. Tällaista kaveria on vaikea parastaa meille, vai onko sittenkään? Ei heti mietitä niitä allergioita. Rose ei meinaan jäänyt ainoaksi tapaamaksemme ”työkissaksi” tällä retkellä.

Soittokelloja

Kahteen huoneeseen oli sijoitettu pysyvästi erään paikallisen keräämä soittokellokokoelma. Ympäri maailmaa hankittuja kelloja oli noin tuhat kappaletta, mutta hyvin tyypillinen virheen keräilijä oli tehnyt. Kellojen tarinat olivat hyvin puutteellisia. Tämän kun aina muistaisi, kirjaa myös ylös miten jokin esine on kokoelmiisi tullut. Se lisää heti kokoelman mielenkiintoa. Mitä vastaavia kokoelmia meidän alueen ihmisillä onkaan? Näitä voisi paremmin tuoda esiin pop up tyylisesti erilaisissa näyttelytiloissa, kuten mm. kirjastoissa. Vaikein homma voi olla keräilijän/osaajan houkutteleminen.

Kun jotain ei enää voi korjata, digitoidaan se

Kartanoa restauroidaan huone kerrallaan. Toisaalta kaikkea ei haluta korjatakaan, sillä talolla on ehtinyt jo olla monen monta tarinaa kulta-ajoistaan neuvostoajan kautta tähän päivään. Historiaa jokaisessa kartanossa olikin aina esillä aina jossain laajuudessa. Lielplatonessa rooliopastukset ja historian elävöittämisen tapahtumat oli yksi vetonaula. Tanssiaispuvut oli valmistettu esikuvien mukaan ja niistä pidettiin vuosittain tanssiaisnäytöksiä. Salissa oli myös vanha flyygeli, joka oli kuitenkin päässyt sellaiseen kuntoon, ettei sitä enää saanut soivaksi. Tai sai, mutta digitalisaation keinoin.

Saliin oli luotu hologrammein ja erilaisin valoin kolmen lyhyen soittokappaleen yhteyteen pieni konsertti. ”Kummitus” ikään kuin sai flyygelin soimaan ja kappaleiden sisältöjäkin heijastettiin piirroskuvin. Koskettimilla kulki kädet niin, että näytti ihan siltä kuin joku painaisi koskettimia. Ääni ja valo loi kuvan, että joku aina välillä käänsi nuottilehdistön sivuja. Hieno digitalisaatioprojekti. Voisi sopia vaikka Jämijärvelle harmonikkataiteilija Lasse Pihlajamaan Äiti muistomerkille. Ulkona katkaisija, josta painamalla hologrammihanuristi aloittaisi muistomerkissä Pihlajamaan kappaleiden soiton.

Miten houkutella nuoria kohteeseen?

Vinttitilat oli suunniteltu perheiden ja nuorten aktivoimiseksi. Halloween teema oli vielä esillä nyt kartanon vintillä, mutta joulumaaksi tai pääsiäisteemaan sen voisi hyvinkin pukea. Nyt tässä oli hyödynnetty lähinnä paikkaa, ei historiaa, mutta jos kartanolla on vaikka oma kummitus tai parikin, voisi tällöin tarinaa kytkeä myös vintin kohteisiin.

Kartanon vintillä oli aikanaan ollut myös palvelijan asunto, joka nyt oli muutettu pakohuoneeksi. Sama idea siis kun, mitä mekin olemme jo monesti hyödyntäneet. Pelaamaan ei ehditty, mutta pakohuoneen teema oli kartanon mukainen, vaikka tarina itsessään ei noussut paikallishistoriasta. Pelaaminen ja osallistavat toiminnot ovat osoittautuneet kiinnostaviksi myös täällä. Historia kiinnostaa erityisesti silloin, kun sitä voi itse kokea, kuulla, nähdä tai tehdä.

Kartanon puutarhan mahdollisuudet

Kartanoa ympäröi 20 hehtaarin puistoalue, jossa on mm. lampi, palvelijoiden asuntoja, puutarhurin asunto, pesutupa, kappeli ja hautausmaa. Puutarhurin vaja oli ajatuksissa ottaa seuraavaksi käyttöön ja miettiä sille jokin käyttötarkoitus. 2018 oli restauroitu joen rannassa sijainnut 1800-luvun lopun aikainen pesutupa.

Pesutupa tarjoaa nyt opetusnäytöksen tuon ajan pyykinpesusta. Pyykkäri demonstroi työvaiheet ja itsekin pääsee kokeilemaan. Pesutupa on yksi Baltian parhaiten säilyneistä. Kolmessa kerroksessa on jokaisessa oma toiminnallisuutensa, jotka esittelevät tuon aikakauden vaatehuoltoa. Hieno esimerkki historian elävöittämisestä. Sopii malliksi mihin tahansa perinnetapahtumaan myös meillä. Jotain modernimpaakin jo voi kokeilla. Esimerkiksi lankapuhelimella soittaminen on jo nykylapsille eksoottista. Vihtojen ja pajupillien tekijöitä varmasti vielä löytyy. Langankehrääjä osaaja rukilla voikin olla sitten jo hankalampi.

Tilat käytössä yritysyhteistyöhön

Kartanolla oli osattu tuotteistaa ryhmävierailut. Alakerran pienessä salissa paikallinen lammasfarmari esitteli lampaan villasta luomaansa tuoteperhettä ja yläkerran salissa pitopalveluyrittäjä tarjosi lähiruoka- ja kauden mauista valmistetun lounaan. Lisäksi aulassa oli esitetaulu, josta sai napata mukaan postikortin kokoisia muistilappuja alueen muusta tarjonnasta. Siisti ja simppeli järjestelmä. Lukee paljon mieluummin sellaista kuin sekalaista esitetelinettä. Paikallisten yrittäjien ja kulttuurikohteiden yhteistyö hyödyttää molempia.

Kun yksi ihminen innostuu

Ennen seuraavaa kartanoa poikkesimme paikallisessa seurakunnassa, jossa kanttori ja pappi esittelivät kirkkoa ja kirkon melkein 200 vuotta vanhoja urkuja. Itsessään nämä olisivat tyypillisiä joka seurakunnan juttuja, mutta kanttorin innokkuus ja ammattitaito tekivät vierailusta erityisen. Hän on kehittänyt urkumusiikin ympärille pienoisfestivaalit sekä tallentanut kirkkomusiikin historiaa paikallisesta näkökulmasta. Urkuja esitellessään hän sanoi usein ”tämä on minun pelikonsoli”. Kanttorista paistanut into ja energia itsessään saivat vierailijat jo innostumaan urkumusiikista ja emme yhtään ihmettele, miksi festarit kiinnostavat seurakunnan ulkopuolellakin. Kanttori oli jälleen yksi hyvä esimerkki meille: ”Joskus jo yksi ihminen voi saada käyntiin jotain merkityksellistä ja hienoa”.

Jämijärvellä seurakunta on osallistunut mm. joka toinen vuosi järjestettäviin Avoimiin Pihoihin useasti. Tällöin ei pääosassa ole uskonnolliset tapahtumat vaan kävijät ovat mm. saanet infoa kirkon historiasta, kiivenneet kirkontorniin tai kurkistaneet lattian alle. Meillä kirkot ovat yleensä niitä vanhimpia säilyneitä rakennuksia, joten rakennusperinteen kannalta myös merkittävässä roolissa kuten kartanot Latviassa.

Blankenfelden kartano

Seuraava kartano oli yksityisomisteinen ja keskittynyt matkailu- ja juhlapaikaksi. Vanhaan talliin oli remontoitu hotelli, portinvartijan talossa talon historiaesittely sekä tyttären keramiikkapaja. Isäntä kasvatti myös kilpahevosia parin sadan metrin päässä sekä valmisti tilan tuotteista viiniä ja likööriä. P.S. Myös täällä kissa kävi meitä tervehtimässä.

Päärakennus oli osin restauroitu, osin vielä kesken. Parhaillaan kesän hääkauteen oltiin laittamassa tanssisalia kuntoon. Keittiö ja saniteettitilat oli päätalon juhlahuoneistoon tehty ensimmäisenä. Osallistuimme tilalla esittelyn lisäksi keramiikkatyöpajaan ja illalliselle. Työ tilalla oli hyvin alussa, mutta toimi jo hyvin juhlapaikkana. Kartanoromanttinen, hieman rosoinen tunnelma. Näki, että pikkuhiljaa tästä tulee vielä hyvä ja monipuolinen matkailukohde. Kaiken ei tarvitse olla valmista – keskeneräisyyskin voi olla osa tunnelmaa.

Zaļeniekis restaurointikoulu

Seuraavan päivän ohjelma alkoi toisen asteen oppilaitokseen tutustumisella. Pääsimme tutustumaan restauroinnin opetuksen tiloihin, jotka oli remontoitu kartanon vanhoihin tallirakennuksiin. Päärakennus itsessään toimi koulun luokkatiloina ja harjoitustöiden testauspaikkana. Vuosien aikana kartanon etupuolen olivat oppilaat jo hienosti restauroineet, takapuoli oli vielä lähes aloittamatta.

Toisen asteen tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi tiloissa pidetään erilaisia lyhyt kursseja, johon voi kuka tahansa vanhojen talojen kunnostuksesta kiinnostunut osallistua. Meillekin oli suunniteltu kultauksen opettelua kipsilevylle, mutta ei ihan mennyt kuin Strömsössä. Opettajakin oli ihan ihmeissään, miten näin kävi! Mutta kivaa oli silti ja nostaa vain arvostusta ammattilaisten työlle. Ja työpaja toimii hyvin ryhmämatkailijoiden kanssa. Sopii monen tasoiselle tekijälle ja on silti melko simppeliä. Tällaisia työpajoja mekin hankkeessamme kannustamme alueemme ihmisiä omasta osaamisestaan pitämään.

Abgunsten kartano

Jos haluat nähdä Latviasta kartanomatkailun malliesimerkin, tämä on sinun kohteesi. Yksityiskohtia, uniikkeja ratkaisuja, sopeutumista muuttuvaan toimintaympäristöön korona-aikana, uskallusta, kekseliäisyyttä, paikan historian hyödyntämistä, erikoistumista, vanhojen rakennusten upeaa hyödyntämistä yms. Yrittäjän tarina ja ammatillinen kokemus sekä 10 vuoden tavoitteellinen kehittäminen oli tehnyt paikasta houkuttelevan juhla- ja kokouspaikan. Asiakkaita saapuu ulkomaita myöten ja parhaimmillaan (tai pahimmillaan) häät vaihtuvat kolmen tunnin aikana seuraaviin. Yritys työllistää juhlasesonkina 35 henkilöä ja ympäri vuoden myös kymmenkunta työntekijää. Petipaikkoja on yhteismajoituksessa 90 ja oma ravintola ruokkii kävijät.

Mitä erityisesti opiksi tästä kohteesta voisi nostaa? Minialistisesta sisustuksesta pitävälle tämä paikka ei ole. Pienet yksityiskohdat tekivät kohteesta muistettavan. Rosoinen, romanttinen, rouhea, runsas voisi kuvata tilojen sisustustyyliä, joka on emännän käsialaa. Talo oli täynnä erilaisia keräilykokoelmia kuparipannuista, vihreästä lasista ja kissaesineistä keramiikkaan. Aina jokaisella ratkaisulla oli kuitenkin punainen lankansa ja kokonaisuus miellyttävä. Kartano oli myös yrittäjäperheen koti. Yksityispuolen erotti vaatekaappi. Narnian tapaan pitää vain kulkea sen läpi.

Kissat olivat täällä kaikesta suurimmassa roolissa. Kartano ostettiin huutokaupasta sitä näkemättä. Paikalle saapuessa paikka oli kissojen valtaama. Kahdeksan niistä edelleen asustaa tiluksilla ja ovat olleet EU-rahan tuoja monelle projektille sekä myös matkailijat kysyvät ensimmäiseksi missä kissat ovat. Vaikka melko nopeasti ne ovat siinä, kun saavut. Tyytyväisinä ottamassa vastaan rapsutuksia ja osallistumassa siinä missä tapahtuu.

Kartanon omistajat ovat satsanneet myös yritykseensä, mutta myös toimivat aktiivisesti kotiseututyön hyväksi yhdessä kyläläisten kanssa. Kartanolla pidetään kerran kuukaudessa avoimia ovia ja teemat suunnitellaan kylän kesken. Omistajapari osallistuu myös kylän kehittämiseen ja ovat olleet laatimassa kylälle omaa älykäs kylä -strategiaa, jonka toimenpiteitä toteutetaan parhaillaan. Bussista käsin näimme yhden esimerkin. Juuri talkoilla rakennetun leikkipuiston.

Bramberģen kartano

Viides kartano oli myös ostettu huutokaupasta kymmenen vuotta sitten, mutta sen restaurointi tai kehittäminen liiketoiminnaksi on ollut hitaampaa. Paikka enemmänkin sai vielä pohtimaan, mitä täällä kannattaisi tehdä ja miksi. Mihin satsata euroja ja mihin seuraavaksi laittaa paukkuja? Mikä on se punainen lanka, mitä kohden mennään? Mikä on kohteen kohderyhmä? Onko kannattava liiketoiminta tilalla mahdollista vai keskitytäänkö enemmän kulttuurihistorian suojeluun lahjoituksin? Rakennukset ovat 1600 -luvulta ja kartano on yksi Latvian vanhimmista.

Omistajat olivat kunnostaneet pienen portinvartijan talon majoitukseen, laittaneet Leader- tuella valaistusta sekä seuraavaksi tekevät parkkialueen. Historiaa oli tuotu esiin opastauluin. Itse kartanoa oli pieneltä osin korjattu, mutta pääpaino oli ollut puutarhan hyödyntämisestä tapahtumakäyttöön ja vanhaan talliin oli tehty kierrätysmateriaaleja hyödyntävä kokoustila. Meillä vastaava kohde voisi hyvinkin olla jonkin kotiseutuyhdistyksen silmäteränä ja loputtomien talkoiden näyttämönä.

Mītavas čiekurs

Meillä tunnettu luonnonraaka-aineita hyödyntävä yritys on mm. Siikaisissa Havupuu-uutejuomaa valmistava Pinena. Latviassa tutustuimme männynkäpyjä tuotteissaan hyödyntävään yritykseen ja sen tarinaan. Siirapilla oli lähdetty markkinoille, nyt valikoimassa oli mm. vaahtokarkkeja ja muita karamelleja, sokeritonta siirappia, olutta ja hilloa. Karismaattinen yrittäjä oli ammattitaidolla tuotteistanut myös yritysesittelyn, joka sisälsi tuotteiden maistatuksia, tarinaa ja tietovisaa. Hyvin ryhmämme jäsenet kuuntelivat, sillä Anni ja Riitta voittivat tietovisan ”ulkomaalaisten osallistujien” sarjassa. Lopuksi tietenkin sai tehdä ostoksia.

Mitä opintomatkasta jäi käteen?

Opintomatkat muistuttavat siitä, ettei maaseudun kehittäminen synny vain suurista investoinneista, vaan usein ennen kaikkea ihmisistä, tarinoista ja rohkeudesta kokeilla uutta. Latvian kohteissa vaikuttavinta ei ollut pelkästään restauroidut kartanot tai matkailupalvelut, vaan tapa, jolla historia, paikallisuus ja yhteisöllisyys oli otettu osaksi nykypäivän toimintaa.

Matkan aikana nousi esiin erityisesti kolme oppia: elämyksellisyys kiinnostaa, yhteistyö kannattaa ja paikalliset erityispiirteet ovat vahvuus. Pienistäkin asioista – kuten paikallisista tarinoista, käsityötaidosta, kokoelmista, kissoista tai vanhoista rakennuksista – voidaan rakentaa kiinnostavia kokemuksia, kun ne tuotteistetaan ja tuodaan rohkeasti esiin.

Samalla matka herätti pohtimaan myös oman alueemme mahdollisuuksia. Millaisia tarinoita, rakennuksia, tapahtumia, osaajia ja erikoisuuksia meillä jo on? Miten niitä voisi tehdä näkyvämmäksi ja elämyksellisemmäksi? Moni idea ei välttämättä vaadi suurta budjettia, vaan enemmänkin innostunutta tekijää ja yhteistyötä.

Parhaimmillaan opintomatka antaa uusia näkökulmia, vahvistaa verkostoja ja auttaa näkemään oman kotiseudun uusin silmin. Tältä matkalta jäi käteen ennen kaikkea ajatus siitä, että maaseudun kulttuuriperintö ja paikallisuus eivät ole vain menneisyyttä – ne voivat olla myös tulevaisuuden vetovoimatekijöitä.

Vuoden päästä retkikuntamme matkaa Ruotsiin. Mitä sieltä onkaan kotiin tuomisina?