Maalle muuttaneet taiteilijat haluavat tuoda kulttuuria mahdollisimman monen saavutettavaksi uudella tapahtumalla

Kauttuan Ruukinpuiston historiallinen alue Eurassa saa tänä kesänä aivan uudenlaista kulttuuritarjontaa, kun nykytaidetapahtuma Hunajanjyvä tuo lukuisten taiteilijoiden töitä elokuussa ruukkialueelle.

Tapahtuman takana ovat Helsingistä Euraan muuttaneet taiteilijat Erika Hirsimäki ja Eero Pulkkinen. Alkuperäinen suunnitelma oli asua Kauttuan Ruukinpuistossa kolme kuukautta, mutta muutosta on jo pian vuosi aikaa. He olivat pohtineet asunnon hankkimista maaseudulta jo pidempään, mutta koronapandemia vahvisti ajatuksen ja sopiva asunto löytyi Alvar Aallon suunnittelemasta Terassitalosta.

– Tämä paikka on lumonnut meidät. Täällä saa olla kaikessa rauhassa luonnon keskellä, pääasiassa tekstiili- ja videoteoksiin keskittyvä Erika Hirsimäki toteaa.

–Tämä on ollut hyvä paikka keskittyä töihin ja säveltämiseen. Taiteilijoina voimme työskennellä mistä tahansa, äänitaiteilija ja säveltäjä Eero Pulkkinen jatkaa.

Hunajanjyvä-tapahtuma koostuu vanhan Ahlströmin navetan vintille rakentuvasta taidenäyttelystä sekä konserttisarjasta. Näyttely on avoinna yleisölle koko elokuun ajan. Kaksi tapahtuman pääkonserteista järjestään näyttelytilassa. Lisäksi tiedossa on ulkoilmakonsertteja, joissa kuullaan luonnon ja ympäristön äänimaailmaan soveltuvaa äänitaidetta ja elektronista musiikkia.

Kulttuuria kaikille

Kaikki tapahtumakokonaisuuden konsertit ja näyttely ovat maksuttomia kävijöille. Näyttelytila ja suurin osa konserttipaikoista ovat esteettömiä. Konsertit sekä tapahtuman avajaistilaisuus striimataan live-lähetyksenä tapahtuman nettisivuilla.

Tapahtumalle myönnetty Leader-rahoitus mahdollistaa, että kulttuurisisältöjä voidaan tarjota laajalle yleisölle maksutta. Taiteilijakaksikon taustayhteisö TUO TUO Arts ry sai kulttuuritapahtuman järjestämiseen tukea Leader Pyhäjärviseudulta 70 prosenttia koko hankkeen kustannuksista. Kuukauden kestävän kokonaisuuden kustannuksiksi arvioitiin noin 35 000 euroa, josta noin 9000 euroa katetaan talkootyöllä. Tapahtuman avulla on ostettu palveluita yhteensä 36 luovan alan tekijältä ja taiteilijalta.

Taiteilija Matti Harju asettaa videoteostaan näytteille.

­– Emme halunneet tästä kaupallista tapahtumaa. Halusimme mennä kulttuuri edellä ja tuoda sisällön mahdollisimman monen saavutettavaksi. Olemme pohtineet myös, miten tuoda stream-lähetys tähän mukaan uudella tavalla ikään kuin omana teoksenaan eikä vain tallenteena, Eero Pulkkinen sanoo.

Lähetykset on käsikirjoitettu ja ne tuovat katsojalle ”jotain lisää”, esimerkiksi Hiittenkarin konsertti alkaa ääniteoksella. Tapahtumatuotannon avuksi kutsuttiin tekninen tuottaja Mikko Väänänen. Hän vastaa etenkin striimin suunnittelusta ja näyttelytilan rakenteista.

ikko Väänänen Eero Pulkkinen Erika Hirsimäki

– Live-lähetykseen on tekeillä yllätyssisältöjä. Haluamme siihen jännitystä, jotta se innostaisi ihmisiä katsomaan. Avajaistilaisuuden halusimme järjestää online-tapahtumana, jotta näyttelytila saadaan rauhoitettua taiteelle, Hirsimäki kertoo.

Paikallisuus tärkeä taustatekijä

Hankkeen tausta-ajatuksena on monipuolistaa alueen kulttuuritarjontaa sekä aktivoida paikallista taiteilijaväestöä ja tuoda Kauttuan Ruukinpuistoa muualta tulevien taiteilijoiden tietoisuuteen. Helsingistä Euraan muuttaneille taiteilijoille on ollut tärkeää, että paikallisia voidaan osallistaa tapahtuman järjestelyihin.

Tapahtumaa varten kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kivinavetan vintti tyhjennettiin siellä säilytyksessä olleista vanhoista autoista, veneistä ja muista kulkupeleistä. Euran Aluehuollon Mika Vuori saakin tapahtumajärjestäjiltä isot kiitokset hyvästä yhteistyöstä tilan suhteen.

Hunajanjyvä-tapahtuman järjestäjät näyttelytilana toimivan navetan vintillä

Tarvikkeita, tekniikka sekä majoitus- ja ruokapalveluita pyritään ostamaan myös mahdollisimman paljon lähialueelta. Tapahtuman ajan kävijät voivat yöpyä ilmaisessa telttamajoituksessa tai maksua vastaan Villa Majatalot tiloissa.

– Pyrimme mahdollisimman paljon hyödyntämään paikallisia yrityksiä ja yhteistyökumppaneita tapahtuman järjestelyissä. Emme halua tästä sellaista, että ”me tullaan Helsingistä tänne tekemään” vaan, että tehdään paikallisen yhteisön kanssa yhdessä, Mikko Väänänen sanoo.

Paikallinen Taideyhdistys Efra on mukana tukemassa tapahtumaa, vaikkei efralaisten töitä näyttelyssä nähdäkään. Satakuntalaisedustusta näyttelyyn tuovat Eurasta kotoisin oleva Riikka Ala-Hakula, Huittisista kotoisin oleva Kaino Wennerstrand sekä Porin Ahlaisissa varttunut Veli Granö, joka on monille tuttu paitsi taiteilijana myös ITE-taiteen kartoittajana.

Hirsimäki ja Pulkkinen kertovatkin, että he keksivät hakea Leader-rahoitusta kulttuuritapahtumaan, kun saivat tietää, että Satakunnassa oli juuri käynnissä Leader-rahoitteinen ITE-taiteen kartoitushanke.

taiteilija Erika Hirsimäki kiinnittää Hunajanjyvä-tapahtuman julistetta tallin seinään.

Hunajanjyvä-tapahtumainfo

Taidenäyttely
Avoinna 1.8.–31.8.2021, ti–su klo 11–18
Tehtaantie 35, 27500 Kauttua
Online-avajaiset 1.8.2021 klo 18
Näyttelyn taiteilijat: Veli Granö, Kaino Wennerstrand, Helena Pulkkinen, Rusto Myllylahti, Riikka Ala-Hakula, Breakup ja Matti Harju

Ensimmäinen konsertti näyttelytilassa, puolivälijuhla 14.8.2021
Esiintyvät artistit: Muki Bu Mudiubi, Miša Skalskis / Ang3l_sp1der, Grey Park, Pink Twins, Forces ja Eilien

Toinen konsertti näyttelytilassa 21.8.2021
Esiintyvät artistit: Juhani Liimatainen & Kaino Wennerstrand, lintulintu, Murrettumeri, Helena Pulkkinen, Pink-187 ja Romance Relic

Muut konsertit (päivät ilmoitetaan myöhemmin)
Olli Aarni: Hiittenkari
Sisilisko & W: Terassitalo
Elatu Nessa: Saha
Eilien: Kauttuan Alisen kosken ranta

Kaikki konsertit ja näyttelyn avajaistilaisuus streamataan www.hunajanjyva.fi sivustolle.
Lisätietoja tapahtumasta löytyy myös Facebook-tapahtumasta HUNAJANJYVÄ ja Instagramista @hunajanjyva.