Matkailupalveluilla vetovoimaa kylille – tule kuulemaan Pohjois-Satakunnan menestyvät esimerkit webiinaariin 11.10.

Tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen Matkailupalveluilla vetovoimaa kylille -webinaariin maanantaina 11.10.2021 klo 17.30–19.00.

Illan aikana kuulemme, miten Merikarvialla on luotu onnistuneesti vetovoimaisia matkailupalveluita kunnan, yrittäjien sekä yhdistystoimijoiden yhteistyönä, ja samalla nostettu koko Merikarviaa kiinnostavana paikkana vierailla ja asua. Tutustu Merikarvian matkailusivuihin.

Karvian puolelta taas kuulemme, miten pienet uniikit käyntikohteet yhdistettiin merkittäväksi Taiteiden reitiksi eri toimijoiden yhteistyönä. Karvian, Kauhajoen ja Nummijärven kohteita yhdistävä Taiteiden reitti on nykyisin virallinen matkailutie, jonka kohteet houkuttelevat yhdessä kävijöitä alueelle ja palvelevat myös paikallisia. Tutustu Taiteiden reitin sivuihin.

Kuulemme myös kankaanpääläisen yrittäjän ja kyläaktiivin näkökulman siitä, miten aktiivinen kyläyhteisö ja kylällä sijaitseva yritys voivat toimia yhdessä toisiaan tukien. Sofia Latvajärvi toteutti yhdessä miehensä kanssa unelmansa ja perusti oman viinitilan. Vilkkaasti toimintaansa kasvattanut yritys tuo bussilasteittain kävijöitä Venesjärven kylälle. Kurkkaa viinitila Meggalan sivuille.

Webinaari on maksuton ja kaikilla kiinnostuneilla vapaa pääsy mukaan. Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä kaikille puhujille. Webinaari järjestetään Teams-alustalla. Ei ennakkoilmoittautumisia, klikkaa itsesi mukaan webinaariin tästä linkistä!

Illan puheenvuorot:

Merikarvian menestysresepti – Noora-Mari Iisakkala, kehittämisasiantuntija, Merikarvian kunta

Taiteiden reitti: yksittäisistä kohteista viralliseksi matkailutieksi – Tarja Hosiasluoma, kunnanjohtaja, Karvian kunta

Aktiivinen kylä yrityksen kotipaikkana – Sofia Latvajärvi, toimitusjohtaja, Viinitila Meggala Oy

Tilaisuus tallennetaan ja se on katsottavissa Leader Satakunta YouTube-kanavalla kaksi viikkoa.Kyläkulttuuriwebinaarin järjestävät yhteistyössä Leader Pohjois-Satakunta ja SataKylät ry.

 

Matkailupalveluilla vetovoimaa kylille webinaari 10.11. klo 17.30