Leader on väylä kansainvälistymiseen, mutta se toimii myös toiseen suuntaan. Merikarvialla etsitään pohjoissatakuntalaisten ameriikanserkkuja ja päinvastoin. Kansainvälinen Sukujen silta -hanke luo nimensä mukaisesti siltaa sukukontaktinsa menettäneiden siirtolaisten jälkeläisten välille.

Merikarvialla käy kuhina. Kunnassa etsitään kiivaasti kauan sitten kadonneita ameriikanserkkuja sekä muihin kaukomaihin matkanneiden jälkipolvia.

Vuosina 1830–1930 ilmainen maa, työ ja korkea palkkataso houkuttelivat Pohjois-Amerikkaan arviolta 2,5 miljoonaa pohjoismaalaista, suomalaisia heistä oli vajaa 400 000.  Pohjois-Satakunnasta on passiluetteloiden mukaan lähtenyt yli 10 000 ihmistä. Tämän lisäksi on iso määrä laittomasti, ilman passia lähteneitä.

Sukututkimus ja juuret ovat alkaneet kiinnostaa Pohjois-Amerikassa. Merikarvia-seuralle sekä kunnassa toimiville sukututkimuksen harrastajille on vuosien varrella tullut lukuisia selvityspyyntökyselyjä siirtolaisten jälkeläisiltä sekä heidän sukulaisiltaan.

Viime syksynä käynnistyneen Leader Pohjois-Satakunnan tukeman Sukujen silta -hankkeen (Roots In Finland) tavoitteena onkin nyt auttaa ihmisiä löytämään juurensa uudelleen. Pohjois-Amerikkaan lähteneiden lisäksi etsitään mm. Ruotsiin ja Australiaan lähteneiden jälkeisiä.

Idea on merikarvialaisen sukututkimuksen harrastaja Jari Stenroosin. Stenroosin oma isosetä lähti aikoinaan merien taa, perusti mittavan kultakaivoksen ja eli värikkäitä vaiheita Pohjois-Amerikassa.

– Muistan lukeneeni vuoden 1968 Jaana-lehdestä jutun isoisäni veljestä Oskari Lamminpäästä, joka asui Amerikassa. Siitä lähti innostus omiin sukujuuriin, Stenroos muistelee.

Ostanko pyörän vai lähdenkö Amerikkaan?

Ensimmäiset Amerikkaan lähteneet suomalaiset olivat ruotsalaisten kanssa matkustavia kaskenpolttajia 1600-luvulla. Kaskenpolttajia oli värvätty Suomesta Ruotsin erämaita asuttamaan erityisesti Savon alueelta.

Suuri siirtolaisaalto ajoittui vuosille 1830–1930. Kultakuume ja seikkailunhalu yhdessä sortokauden venäläistämistoimien kanssa ajoivat suomalaisia muille maille.

Ennen ensimmäistä maailman sotaa suurin siirtolaisvirta lähti Vaasan läänistä. Myös Turun ja Porin läänistä oli runsaasti lähtijöitä. Pohjanmaalaisia ajoi erityisesti toimentulo. Kun vanhin poika peri talon, jäivät nuoremmat veljet toimettomiksi. Mahdollisuutena oli Amerikan kullan lisäksi lähinnä puukkojunkkareihin liittyminen.

Asiaan vaikutti myös laivaliikenteen kehittyminen. Laivat lähtivät Hangosta ja matka kulki Göteborgin kautta Hulliin, josta jatkettiin junalla Liverpooliin tai Southamptoniin. Parissa viikossa pääsi Suomesta Amerikan mantereelle. Matkustaminen oli myös melko edullista. Moni pohtikin ropojensa kanssa, ostaako pyörä vai lähteäkö Amerikkaan.

Tärkein saapumispaikka oli New Yorkin satama. Tästä syystä suomalaisia asettuikin melkoisesti Kanadan ja USA:n rajalle. Myös Kalifornia ja Washington olivat suomalaisten suosiossa. Yksi merkittävä merikarvialaisten pääteasema oli Crystal Falls Michiganin eteläosissa.

Yhteydenottoja sataa Atlantin molemmin puolin

Vahvana yhteistyökumppanina Merikarvia-Seuralla on Siirtolaisuusinstituutti. Yhteistyötä tehdään myös paikallisten koulujen kanssa. Merikarvian yläkoulun seitsemäsluokkalaiset ovat aktiivisesti osallistuneet hukattujen sukulaisten kartoittamiseen tekemällä omaa tutkimusprojektia. Samalla huomataan, etteivät merten taakse lähteneet suomalaiset lopulta olleet niin erilaisessa asemassa, kun Suomeen tänä päivänä saapuvat maahanmuuttajat.

Yhteydenottoja hankkeen 15 henkilön pääosin vapaa-ehtoisvoimin pyörivälle porukalle on Stenroosin mukaan tullut valtavasti. Projekti on ehtinyt jo saada laajaa kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, jossa Pohjois-Satakunnasta lähtöisin oleva toimittaja Kaj Rekola tekee juttuja aiheesta useiden osavaltioiden julkaisuihin. Jo ensimmäisen jutun jälkeen saatiin suuri määrä yhteydenottoja.

– Aineistoa siirtolaisuudesta on onnistuttu saamaan todella paljon. Arvioisin, että jos kaikki käydään perusteellisesti läpi, aikaa menee noin 10 vuotta! Siirtolaisiksi lähteneet tai siirtolaisten sukulaiset ovat lähettäneet sähköpostilla omia tarinoitaan sekä ovat kertoneet sukulaisistansa. Kiitoksia on tullut mm. Hollywood-näyttelijä Taina Elgiltä, jolla on merikarvialaiset juuret, Stenroos sanoo.

Merikarvia-seura järjesti 11.3. Amerikkaan, Amerikkaan -luennon, jossa Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiakoski johdatti siirtolaisuuden syihin, vaiheisiin ja seurauksiin. Oikealta vasemmalle Erkki Vanhatalo, Anne-Mari Lindfors, Jouni Korkiasaari, Lauri Hakosalo ja Jari Stenroos.

Tarkoituksena on koostaa Merikarvia-seuran nettisivuille luettelo 1800-1900 luvun vaihteessa Amerikkaan lähteneistä henkilöistä, jotka ovat syntyperäisiä merikarvialaisia tai ilmoittaneen kotipaikakseen Merikarvian.

Apuna ovat matkustajaluettelot sekä kirkonarkistot. Vaikka yhteydenottoja satelee, työ ei ole ihan helppoa.

– Haastetta tuo se, että ihmisillä on passi eri nimellä, kuin millä on matkustettu. Tähän juuri tarvitsemme paikallistuntemusta avuksi, Stenroos selventää.

Amerikkaan muuttamisen jälkeen moni myös vaihtoi nopeasti nimeä. Nimi käännettiin englanniksi tai osa pitkästä nimestä pudotettiin pois. Mäkipäästä saattoi tulla Mäki tai Hill.

Tiesitkö?

Lähtijäjoukko oli miesvaltaista. Mm. kielimuuri asetti haastetta vaimon löytämiselle. Tästä syystä merien taakse lähteneet ilmoittelivatkin paljon suomalaisissa sanomalehdissä vaimon löytämisen toivossa. Saattoi sinne joku kotikylän plikka ilmoituksen myötä lähteäkin!

Tunnetko siirtolaissanastoa?

Netappi = intiaanien nimitys luonnon lähellä eläville suomalaisille. Tarkoittaa ”nuo, jotka ovat samanlaisia kuin me”

Amerikan leski = nainen, jonka aviomies lähti Amerikkaan, ja joka lapsineen jäi kunnan elätiksi.

Kannonmunittaja = henkilö, joka raivasi maata itselleen. Suomalaisia lähti haastavimmillekin alueille.

Jutun lähteenä Siirtolaisuusinstituutin Jouni Korkiasaaren luento 11.3.2017 Merikarvialla.