Päijänne-Leaderin vieraana

Satakunnan Leader -ryhmät toteuttavat vuosittain yhdessä toimihenkilöiden ja hallituksen jäsenten kanssa opintomatkan jonkin toisen Leader -ryhmän vieraaksi. Tällä kertaa järjestelyvuorossa oli Leader Karhuseutu ja vastaanottavana Leader -ryhmän Päijänne-Leader. Matkassa meitä oli jokaisesta Satakunnan alueella toimivista ryhmistä noin 30 henkeä. Meille esiteltiin erinomaisten esimerkkien avulla alueelta tehtyjä kehittämistoimenpiteitä. Tässä muutama nosto inspiraatioksi ja ideaksi! Tai vaikka sinun seuraavaksi vierailukohteeksi! Meillä on kyllä mahtava maaseutu!

Padasjoen kotiseututalo kunnioittaa vanhaa ja tuo muuntautuvat tilat moneen tarpeeseen

Melkein 150 vuotias vanha koulu on saanut uuden elämän Padasjoen kotiseututalona. Monen eri hankkeen kokonaisuus on samalla usean eri toimijan yhteistyön merkkinä. Tiloissa voidaan järjestää näyttelyitä, viettää 50-luvun koulupäivää ja pitää mm. kokoontumisia. 4H:n kahvila toimii erinomaisena 4H yrittäjien alustana palvellen samalla matkailuneuvontana kesäkaudella. Talo on kuntavetoinen ja tuonut yhteen myös monet eri hallinnon alat suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhden toimijan vetämäksi projekti olisi ollut helposti liian suuri. Nyt vastuuta jakaa monta kehittäjää toisiaan sparraten eikä talo pääse uinahtamaan. Pistä ensi kesän vierailukohteittesi listaan!

Nainen esittelee vanhaa koululuokkaa museossa
Padasjoen kirjastonjohtaja Eija-Liisa Kasesniemi esitteli museoluokkaa, jossa oli lupa koskea esineisiin ja päästä leikkimään entisajan koulunkäyntiä.

Päijännetalo Vanhan Vääksyn tukikohtana

Upean idylliseen Vanhaan Vääksyyn kuuluu oleellisesti kanava puistoineen, jokimaisema, myllyn vieressä kuohuva koski, rikas huvilahistoria, satavuotiaat rakennukset ja sekä nyt että aiemmin tienoolla vallinnut pienyrittäjyys puoteineen ja kahviloineen. Vanhassa meijerirakennuksessa toimii nykyään Päijännetalo, jossa on matkailuneuvonta, panimo myymälöineen sekä museo. Päijännetalo on alueen tutustumisen tukikohta. Meille Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin toimijoille Geopark opastuskeskus oli kadehtimisen arvoinen. Kompakti paketti, jossa Geoparkin teemasta saadaan olennainen esiin ja ohjataan kohteiden ja palveluiden ääreen. Vanhan vääksyn miljöössä kuluu helposti kokonainen päivä.

Veneitä laiturissa
Salpausselkä Geopark on teemaltaan ”Veden muovaama maisema”. Alue pääsi UNESCO Global Geopark -kohteeksi 13.4.2022. Harjumaisemien lisäksti teemassa katsotaan myös pintaa syvemmälle. Ollaan Suomen suurimpien pohjavesivarantojen päällä. Salpausselän puhtaaksi suodattama, erinomainen hanavesi on päivittäistä arjen luksusta alueen asukkaille. Raikas pohjavesi on alueen tärkeä valtti myös sitä hyödyntäville yrityksille.

Päijänne-Leader ja Etpähä yhdistyneet tälle rahoituskaudelle

Aiemmin Päijänne-Leaderin toimisto sijaitsi Päijännetalossa, mutta muutti uusiin tiloihin Vääksyyn osittain myös yhdistymisen myötä etelässä toimineen Etpähä ry:n kanssa. Uuden Leaderin alueella on nyt 10 kuntaa  Asikkala, Hartola, Heinola, Padasjoki, Pertunmaa, Sysmä, Hollola, Kärkölä, Lahti ja Orimattila. Toiminnanjohtaja Anu Taipale ja Etpähä ry:n toiminnanjohtajana 20 vuotta toiminut Jukka-Pekka Jauhiainen kertoivat meille yhdistymisen risut ja ruusut, opit ja oppimattomuudet. Vapaaehtoinen yhdistyminen on kuitenkin ollut onnistunut. Edelleen voidaan toimia hyvin paikallisesti, mutta yksillä hallintovelvoitteilla. Jaettavaa rahaa jää paremmin alueen toimijoiden hankeisiin kuin hallinnon pyöritykseen.

ERJ Products

Perjantai illan viimeisenä kohteena oli yritysvierailu. EJR Products on kotitalon ulkorakennukseen perustettu suomalainen yhden miehen yritys, joka tarjoaa asiantuntija- ja rakentamispalveluita, laaseroinnista jopa vinyylileikkaukseen. Masokisti™ -tuotemerkillä yritys suunnittelee ja valmistaa räätälöityjä nahasta, puusta ja metallista valmistettuja sisustus-, K-18 seksuaali/fantasia-, moottoripyöräily-, lemmikkieläin- ja ratsastustuotteita. Kaikki tuotteet ovat uniikkeja.

Yritys oli perustettu juuri ennen koronaa ja suunniteltu messumatka Saksaan oli jäänyt toteuttamatta. Vielä toimitaan kotimaisilla markkinoilla, mutta jatkossa myös kansainvälinen kauppa kiinnostaisi. Tällöin tulisi palkata kuitenkin työntekijöitä. Yritys on erinomainen esimerkki erikoistuvista maaseutuyrityksistä, joiden markkinat voivat olla missä päin maailmaa tahansa.

Yrittäjä esittelee tuotteitaan

Heinola DiscGolf Park on upea jatkuvasti kehittyvä vetovoimainen kokonaisuus frisbeegolfin harrastajille ja lajin kilpailijoille

Lauantain kohteena tutustuttiin monella eri projektilla rakennettuun Heinola DiscGolf Parkkiin Kippasuolla entisen kaatopaikan paikalle. Paikka on erinomainen esimerkki siitä, että kun haluaa saada jotain eikä pelkästään unelmoida on tartuttava toimeen. Ärsyttävätkin paperihommat tulee tehtyä vaikkei haluaisi, kun tietää että ne vaaditaan, jotta unelma käy toteen.

Opastekyltti

Iso opaste helpottaa alueelle tulijaa löytämään kohteensa. Kuvassa Leader Karhuseudun hallituksen jäsen Markku Jalonen yhdessä Päijänne-Leaderin toiminnanjohtajan Anu Taipaleen kanssa.

Meille inspiroivat luennon hankkeista, toiminnasta ja tulevaisuudesta piti LDG:n (Lord of DiscGolf yhdistys) toiminnanjohtaja Jere Pohjankoski. Yhdistys järjestää Heinolassa frisbeegolfin kilpailuja ja tapahtumia rennossa ja reilussa urheiluhengessä. Myös yrityksille erilaisia toimintoja, kuten vaikka virkistäytymistilaisuuksia. Alueella on tällä hetkellä kolme rataa, lapsille, amatööreille sekä kilpailijoille. Ratoja sekä aluetta huolletaan systemaattisesti ja se on ollut kaikkien maailmojen ratojen suositusrankingissä kahden vuoden ajan top 10:ssä. Paikka on todellinen tapahtuma-areena, jonka vetovoimaisuus on huomattu myös kaupungilla. Tutustu paikkaa www.kippis.org

Vierumäen kylä hakee yhteisöllisyyden uutta nousua

Ennen kotimatkaa poikettiin vielä Hienolan Vierumäen kylän kuulumisia kuulemassa. Aiemmin hyvinkin vireässä kylätoiminnassa koettiin viime vuosina hiljentymistä ja asialla päätettiin tehdä jotain. Syntyi yhteisöllisyyden lisäämiseen tähtäävä hanke, jossa palkatun vetäjän voimin tuodaan yhteen kylän toimijoita niin yhdistyksistä, yksityisistä kuin yrityksistäkin.

Hankkeessa haettiin kylälle omaa visuaalista ilmettä, luotiin markkinointimateriaalia, ajanmukaiset kotisivut ja sometoimintaa. Kotisivuille rakennettiin tietopankki, josta asukas tai potentiaalinen muuttajakin saisi mahdollisimman kattavat tiedot kylän tarjonnasta. Vierumäen kylä on työpaikka omavarainen 230%, joten työtäkin tulijoille on tarjolla! Hankkeen tulokset eivät ehkä ole monistettavissa suoraan, mutta antavat hyviä vinkkejä mitä vastaavaa voisi omalla kylällään kokeilla.

Nainen pitää esitystä

Hankkeesta meille kertoi Vetovoimainen Vierumäki -hankkeen hankepäällikkö Sara Etola. Paikkana oli Vierumäen metsästäjien Metsästysmaja, joka on remontoitu Päijänne Leaderin myöntämällä hankerahoituksella vuosina 2017–2019. Tilassa on takka, avokeittiö ja kaksi wc:tä. Sisätiloihin mahtuu 50 henkilöä ja astiastot löytyvät samalle määrälle. Vuokraukseen sisältyy myös pihassa olevan kodan käyttö. Metsästysmaja soveltuu monenlaisiin erilaisiin tilaisuuksiin, kuten kokouksiin, perhejuhliin tai lasten synttäreihin. Varsinkin talviaikaan sen lämmityskustannukset ovat kohtuulliset verraten kylän isompaa kokoontumistilaan Aavehalliin.

Jälleen kerran onnistunut opintomatka takana ja esimerkkejä runsaasti kerrottavaksi alueemme toimijoille. Lounaalla kävimme lauantaina Heinolan Heilassa, jonka lähiruoka- ja pientuottajapuoti oli todella iso ja monipuolinen. Laita sekin vierailulistallesi!  Tervetuloa Päijänne-Leader vastavierailulle!