Moon Karviasta – taitokeskus on ehdottomasti yksi monen Karviaan ja Taiteiden reitille suuntaavaan kesäretken pakollinen pysähtymispiste. Keväästä 2024 sen toiminnasta on vastannut Taitoa ja taidetta -yhdistys, joka perustettiin vaalimaan alueen käsityöperinnettä sekä edesauttamaan Karviaa kuuluisaksi tehneen ITE-taiteen säilymistä ja kehittymistä myös ympäröivällä seudulla. Jotta toiminta saataisiin pyörimään ja yli 50 käsityöammattilaista ja -harrastajaa sitoutettua uuteen konseptiin mukaan, myönnettiin alkutoimiin yhdistykselle Leader -tukea.
Keväisellä hankeretkellä poikkesimme myymälässä retkeläisten kera. Toiminnan uudistamisesta meille oli kertomassa kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma ja Taitoa ja taidetta ry:n puheenjohtaja Anne Koivu.
Hyvästä ja toimivasta ei kannata luopua vaan kehittää sitä edelleen
Historiaa taitokeskuksella on jo 10 vuoden takaa. Moon Karviasta oli alunperin työpaja, joka toimi Kankaanpään Aikuiskoulutussäätiön alaisuudessa. Hyvinvointialue toi säästöpaineet mm. kuntouttavaan työtoimintaan aiheuttaen muutostarpeen toiminnalle. Moon Karvian hyvästä konseptista ei haluttu luopua vaan nähtiin siinä kehittämisen mahdollisuuksia.
”Käsityönharrastajia on paljon Karviassa, mutta myös lähiympäristön ihmiset ovat ottaneet omakseen Moon Karviasta liikkeen. Täällä on voinut myydä tuotteitaan, mutta taloudellista puolta isompi asia on heille ollut se, että ovat saaneet tuotteitaan esille ja asian ympärille on muodostunut oma yhteisönsä. Yhteisö on jakanut osaamistaan muille”, yhdistyksen puheenjohtaja Anne Koivu kertoo.
Patsasperhe on paikallisten Maa- ja Kotitalousnaisten työpajassa askartelema taidonnäyte. Perhe päivystää kesän 2024 kunnanviraston pihamaalla.
Hankkeen aikana vanha myymälä-ompelimo muuttuu kaikille avoimeksi ja monipuolisemmaksi taito- ja taidekeskukseksi, jonne kaikki ovat tervetulleita tekemään käsitöitä ja taidetta. Tiloissa järjestetään myös työpajoja, jotka tarjoavat opetusta ja yhteisöllistä tekemistä. Nyt heinäkuussa ITE patsaat olivat aiheena (tämän artikkelin otsikkokuvana poseeraa uuni tuore karvialainen Anneli), mutta pajaa voi kysyä vaikka ompelusta, nahkatöistä, huovutuksesta, makrameesta tai virkkauksesta. Mikä vain sinua kiinnostaa! Toimivissa tiloissa on laaja välineistö ns. pehmeisiin käsitöihin. Kangaspuita vain paukuttamaan ja ompelukoneet surraamaan!
Anne pakkaa myyntiin tullutta mattoa esille.
Taiteiden reitin tärkeä kumppani
Taiteiden reitti Kammista Skantziin on Kauhajoen ja Karvian kuntien alueella sijaitseva matkailutie. Kammista Skantziin sai virallisen matkailutiestatuksen helmikuussa 2021. Reitin pituus on 37 km. Taiteiden Reitin brändäykseen on myös hyödynnetty Leader -rahoitusta.
Reitti koostuu viidestä virallisesta kohteesta, mutta sisältää jo monen monta muutakin teemaan sopivaa poikkeamispistettä. Moon Karviasta tukee Reitin kehittämistä. ”Työpajojen tavoitteena on opettamisen lisäksi tehdä taidetta kaikkien iloksi ja nähtäville. Toiminta tukee vahvasti Taiteiden Reitin kehittymistä. Reitti on vielä puutteellinen siltä osin miten se näkyy maastossa. Taidetta kaivataan reitillä kulkijoiden iloksi”, Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma kertoo.
Nämä ITE-eläimet laiduntamassa Kulttuurikeskus Skantzin nurmialueella kesällä 2024.
Moon Karviasta taitokeskus toimii myös opastuspisteenä, josta kävijät saavat tietoa paikallisista palveluista, nähtävyyksistä ja paikallishistoriasta. Kesäkaudella 2024 paikka on avoinna 4.8. asti ti-pe klo 10-17 ja la klo 10-14. Ryhmille tilauksesta muulloinkin! Tutustu lisää Facebookissa, toiminta@moonkarviasta.fi ja 044 901 5184. Ja jos ei aina ole aikaa tehdä ITE, niin myymälästä kätevästi tuliaiset, matkamuistot tai muut persoonalliset lahjahankinnat.