Valmistautumista uuteen ohjelmakauteen

Maaseutuohjelman kaksivuotisen siirtymäkauden ensimmäisen vuoden loppu lähestyy.  Saimme siirtymäkaudelle käyttöömme 1,7 miljoonaa euroa hankerahaa ja siitä on nyt jo valtaosa myönnetty hankehakijoille. Ensi vuodelle on käytettävissä enää n. 0,5 miljoonaa euroa, joten rahat todennäköisesti loppuvat kesään mennessä. Nyt kannattaa siis pitää kiirettä, jos on valmiita hankeideoita mietittynä. Pienille hankkeille on käynnissä teemahankehaku 21.2.2022 saakka.

Vielä voit vaikuttaa kotiseutusi kehittämiseen

Ensi vuoden alkupuolella valmistuu kehittämisstrategia vuosille 2023-2027, se toimitetaan maa- ja metsätalousministeriöön juhannukseen mennessä. Ministeriö arvioi strategiat syksyn aikana, pisteyttää ne ja päättää Leder-ryhmien rahoituksesta koko ohjelmakauden ajaksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Leader-toiminnan rahoitus lisääntyisi nykyisestä n. 5 prosentilla. Uusi ohjalmakausi pyritään käynnistämään vuoden 2023 alussa.

Kannustan kaikkia kotiseudun kehittämisestä kiinnostuneita osallistumaan strategiatyöhön. Sen voi tehdä esim. Viima-alustalla. Siellä voi kommentoida toisten ajatuksia tai tykätä niistä. Voi myös esittää omia ideoita ja toiveita tai ehdottaa konkreettisia toimia jonkun asian ratkaisemiseksi. Viimaan pääsee tästä.

Korona edelleen vaikuttaa hankkeiden toteutumiseen

Pandemia ei tunnu hellittävän, tartunnat ovat lähteneet taas nousuun ja rajoituksia joudutaan ottamaan uudelleen käyttöön. Tämä on hankaloittanut ja hankaloittaa edelleen hankkeiden toteuttamista. Toimenpiteet siirtyvät ja muuttuvat, mikä taas aiheuttaa sen, että muutoshakemuksia tehdään paljon. Joitakin tilaisuuksia ja kansainvälisten hankkeiden vierailuita on kuitenkin onnistuttu järjestämään syksyn aikana, kun rajoituksia väliaikaisesti purettiin. Yhdistyksen toimintasuunnitelman vuodelle 2022 pääset lukemaan tästä linkistä.

Ensi vuodesta tulee todennäköisesti melko kiireinen, kun saman aikaisesti  päätetään ohjelmakautta ja valmistaudutaan uuden kauden käynnistämiseen. Siitäkin varmasti selvitään osaavan ja sitoutuneen henkilökunnan sekä hyvien yhteistyökumppanien avulla.

Oikein hyvää Joulun odotusta ja tulevaa talvea Leader-toimiston väen puolesta!

Juha, toiminnanjohtaja

ihmisiä keskustelee ringissä torimiljöössä

Elokuussa 2021 kiersimme yhdessä muiden Pirkanmaan Leader -ryhmien kanssa kaikissa Pirkanmaan kunnissa #TämänkinKaikenEuMahdollistaa -roadshown merkeissä. Mukana oli paljon erilaisia sidosryhmiämme ja muiden rahastojen edustajia sekä hanketoteuttajia. Kuva on Ikaalisten torilta, jossa kansamme juttelemaan on pysähtyneet juuri uudeksi kauppalanvuodiksi valittu Kimmo Mattila, Ikaalisten Kylpyläkaupungista eli paikallisesta kehittämisyhtiöstä Milla Pietilä sekä koulutuskuntayhtymä SASKYn TYRSKY-hankkeesta Jaana Koivisto.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin