Vuoden yksinyrittäjäpalkinto toista kertaa peräkkäin alueellemme

Viime viikonloppuna vietettiin Porissa Valtakunnallisia yrittäjäpäiviä. Lauantai illan gaalassa palkittiin mm. vuoden yksinyrittäjät (palkitaan aina kaksi), joista toinen palkituista osui alueellemme. Vielä kerran onnea Sanni Luomahaara ja Korsuretket Oy!

Vielä merkityksellisemmäksi palkinnon meille tekee se, että se on kahtena peräkkäisenä vuotena osunut Leader -alueellemme. Vuonna 2022 palkinnon sai Merikarvialta yrittäjä Henna Viikilä ja tänä vuonna Jämijärveltä Sanni Luomahaara. Molemmat yrittäjät ovat myös aktiivisesti olleet mukana kotiseutunsa ja toimijoiden yhteistyön kehittämisessä, Leader -toiminnassa ja kauttamme rahoitetuissa hankkeissa. Ohessa pieni katsaus millaisia maaseudun yrityksiä nämä palkitut yritykset ovat.

Sanni Luomahaaran Korsuretket Oy – Elämyksiä kestävästi ja kiertotalouden keinoin (nimessä linkki Youtube videoon)

Nainen loimuttaa lohta avotulella
Kuva: Einari Vuorinen

Edellä nimetyllä otsikolla kulki Suomen Yrittäjien tiedote gaalaillan palkituista. Yritys tarjoaa ruoka-, ohjelma- ja elämyssaunapalveluja sekä ravintola- ja metsäkokoustiloja. Toiminnan sydämenä on Satakunnassa Jämijärvellä metsän keskellä sijaitseva Korsukylä.

Yrityksen liiketoiminta nivoutuu kestävyyttä korostavaan matkailukonseptiin, jossa kiertotalous ja paikallisuus näkyvät usealla tavalla. Esimerkiksi Korsuretket Oy:n Korsukylä on rakennettu pääosin lähialueen pelkkahirsistä paikallisin voimin ja rakennuksissa on käytetty paljon kierrätysmateriaaleja. Vastuullisuuden vakuudeksi yritys on myös suorittanut Green Start -ympäristösertifikaatin sekä Laatutonni -sertifikaatin. Lisäksi toiminnassa noudatetaan Metsähallituksen kestävän luontomatkailun periaatteita. Parhaillaan Korsukylään tehdään Leader -tuen avittamana toimivampaa kierrätyspistekatosta sekä puuvarastoa vähentämään puiden kuljetustarvetta yrityksen viiden kilometrin päässä sijaitsevalta päävarastolta.

Ruokaa

Ruokapalveluissa menujen suunnittelun perustana on paikallinen tarjonta ja ympäröivä luonto Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark alueineen. Lähialueen luomutiloja suositaan erityisesti ja yritys hyödyntää metsien antimia. Ruoka valmistetaan alusta saakka käsityönä. Lähiruuan osuus pöytien tarjonnasta tulee Geofood -konseptissa olla vähintään 60 %. Korsulla luku on useimmiten vähintään 90! Usein menua esitellessä tulee kuultua, että vielä ei merilohi nouse Jyllinjokeen ja sitruunat kasva kangasmetsässä, mutta kaikki muu melkein sitten jo saadaan läheltä. Ennen tätä palkintoa Korsuretket on valittu 2017 vuoden Satakuntalaiseksi Matkailuyritykseksi sekä 2022 Satakunnan Vuoden Maistuva Maaseutu -yritykseksi. Korsuretkillä on myös upea mainosvideo viiden vuoden takaa.

www.korsuretket. fi 

Ihmisiä kanootissa
Kuva: Einari Vuorinen

Henna Viikilän Viikilän Hevostila -Hevostila menestyy kehittämällä (linkki Youtube videoon)

Henna Viikilän vuonna 2008 perustama Viikilän hevostila tarjoaa päätuotteenaan yksilöllistä ratsastusta pienryhmissä keskellä maalaismaisemia Merikarvian Peipun kylässä. Hevostilalla on myös vuokrattavia tallipaikkoja, hevosten koulutusta, varsojen kasvatusta ja järjestetään ratsastusleirejä. Henna nähdään myös monessa Merikarvialla yrittäjien tai matkailuyrittäjien järjestämissä tempauksissa talkoilemassa tai pitämässä vaikka talutusratsastusta tai kärryajelua.


Henna esittelemässä yrityksensä toimintaa SMART Villages -hankeretkellämme keväällä 2023. Mukana kiersi PSSV-TV:n Jukka Ehto, tallenteen retkestä näet täältä 

Hevostilan kasvu ja kehittäminen sekä itsensä kouluttaminen ovat olleet keskeisiä tavoitteita läpi Henna Viikilän yrittäjyyden. Henna on esimerkiksi suorittanut sosiaalipedagogisen hevostoiminnan koulutuksen vuonna 2018 ja tarjoaa sitä nyt yksilöasiakkaille ja erityisryhmille. Toimillaan hän haluaa auttaa syrjäytymisen vaarassa olevia. Lisäksi Henna on suorittanut matkailuyrittäjien laadunkehittämisohjelman ja osallistunut Green Care Merikarvia -hankkeeseen, jonka tavoitteena oli uudistaa maaseutumatkailuyritysten toimintaa sekä lisätä yhteistyötä. Meidän kokemuksemme mukaan Merikarvialla matkailutoimijoilla yhteistyö sujuukin erinomaisesti! Henna valittiin Satakunnan yksinyrittäjäksi vuotta aiemmin 2021.

Maneesi

Lisäksi Henna on investoinut rohkeasti, mistä esimerkkinä on vuonna 2019 Leader -hankkeena valmistunut maneesi Peipun Areena. Maneesi mahdollisti valmistuessaan ympärivuotisen toiminnan säästä riippumatta, toi yritykselle uusia asiakkaita ja avauksia liiketoimintaan. Maneesi toimii yrityksen omien toimintojen lisäksi myös yhteistyökumppaneiden kokoontumispaikkana. Muun muassa koiraharrastajat ovat hyödyntäneet maneesia.

Hevonen

Green Care toimintaan olemme myös Startti-Leader tukemme kautta voineet rahoittaa hevosen hankintaa, mikä normaalien Leader-tukien kautta ei olisi mahdollista. Vieraillessamme tilalla keväällä 2023 oli Martta-hevonen vielä tiineenä.

www.viikilanhevostila.com

Ei kahta ilman kolmatta

Pitäisikö vanha sanonta meidänkin kohdalla paikkansa? Kuka meiltä kävisi nappaamassa palkinnon ensi vuonna Seinäjoella? Osaamista ja yrittäjyyttä meille Pohjois-Satakunnassa kyllä on! Tervetuloa kylään!