
Maaseudulla ja pienissä kunnissa on yhä enemmän ja enemmän vajaakäyttöisiä ja tyhjiä kiinteistöjä. Samaan aikaan luovien alojen ammattilaiset kuten kuvataiteilijat tarvitsevat suuria ja edullisia työtiloja, joita kaupungeista on vaikea löytää.
Enemmän tuloksia...
Jo Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry tarjoaa monipuolisia kansainvälistymispalveluita Pohjois-Satakunnan toimijoille. Jo Leader+ – kaudella olimme nimemme mukaisesti myös Suomen aktiivisin toimintaryhmä kansainvälisten hankkeiden osalta. Kansainvälisten hankkeidemme transnational- partnerimaita on esimerkiksi Espanja, Viro, Latvia, Irlanti, Italia, Kreikka, Puola, Malta, Ranska, Saksa, Portugali ja Ruotsi.
Leader Aktiivinen Pohjois-Satakunta rahoittaa kansainvälisiä yhteistyöhankkeita ja selvityksiä. Kansainvälisten Leader-kehityshankkeiden hakuprosessissa avustaa yhdistyksemme kansainvälinen koordinaattori, johon on hyvä ottaa yhteyttä jo hankesuunnittelun ensimetreillä Leader-hankkeisiin liittyvien toimintaryhmien välisten sopimuskäytäntöjen vuoksi. Hankehakemukset arvioi ja käsittelee yhdistyksen hallitus.
Kansainvälisyys avaa uusia näkökulmia ja mahdollistaa uusia toimintatapoja. Kysy lisää! Tutustu myös Ajankohtaista -palstaan, siellä artikkeleita myös kansainvälisistä hankkeista!
Kansainvälisten asioiden päällikkö Krista Antila,
krista.antila(at)kankaanpaa.fi, +358 50 5206396
Meillä on koko Euroopan laajuinen yhteistyöverkosto ja paljon aktiivisia toimijakumppaneita, joiden kanssa yhteistyössä pyrimme kehittämään niin omaa aluettamme kuin meidän kaikkien yhteistä Eurooppaa!
• kansainvälisten hankkeiden suunnitteluun ja aktivointiin • kansainvälisten hankepartnerien etsintään koko Euroopan Unionin alueella • kansainvälisten rahoitus – ja toimintavaihtoehtojen kartoittamiseen eri toimintamuotoja koskien
• toimijoiden kansainvälistymisstrategioiden suunnitteluun • kansainvälisten sopimusten laatimiseen ja arviointiin
• monipuolista käännösapua • kansainvälisten ja kansainvälisyysaiheisten tilaisuuksien järjestelyyn
• kontakteja koko Euroopan alueella ruohonjuuritasolta hallinnon ja yrityselämän yläportaisiin asti
Leader -ryhmämme omasta kehyksestä rahoitettu hanke, käynnissä 30.6.2026 asti. Hankkeessa jatketaan ja kehitetään alueemme keskeisten toimijoiden kansainvälistä hankeyhteistyötä. Toiminnan koordinoinnilla parannetaan tiedonvälitystä, toimijoiden kansainvälistä osaamista sekä madalletaan kynnystä lähteä hakemaan kansainvälisiä kontakteja. Toisaalta tarjotaan myös pienemmille yhteisöille ja yrityksille väylä päästä mukaan kv-toimintaan. Julkinen tuki 100%, 114 843,19 €, Euroopan Unionin osarahoittama (43% tuesta). Lue lisää hankerekisteristä tai ota yhteyttä Kristaan!

Maaseudulla ja pienissä kunnissa on yhä enemmän ja enemmän vajaakäyttöisiä ja tyhjiä kiinteistöjä. Samaan aikaan luovien alojen ammattilaiset kuten kuvataiteilijat tarvitsevat suuria ja edullisia työtiloja, joita kaupungeista on vaikea löytää.

The Stronger Communities project, coordinated by International Professionals Finland, is an initiative dedicated to empowering local communities and promoting social inclusion, with a particular focus on immigrants living in North

Kun kutsuu kavereita kylään, herää taas itsekin huomaamaan kuinka hienoja paikkoja, innostavia ihmisiä, inspiroivia tarinoita ja projekteja meillä onkaan toteutettu. Tällä kertaa teemana oli erityisesti kotiseudun perinteet, erikoisuudet, vielä ehkä
Ilmoitukset