This website uses Google Translate.
Laitila-Tuunajärven monitoimitalolla kokoonnutaan joka viikko - Leader Pohjois-Satakunta

Laitila-Tuunajärven monitoimitalolla kokoonnutaan joka viikko

Joskus kun toimintaa tuntematon lukee Leader hankelistauksia, voi hän miettiä, että miksi Leader tukee niin paljon kylätalojen ja muiden kokoontumispaikkojen remontteja? Osasyynä voi olla myös rakennusperinnön säilyttäminen, mutta usein pääsyy on vireän kyläelämän ja itse toiminnan tukeminen. Kun paikat ovat kunnossa ja tarpeeseen tehtyjä, syntyy talolle myös toimintaa. Usein jopa jotain ihan uuttakin remontin jälkeen.

Leader -toiminta täyttää tänä vuonna Suomessa 30 vuotta. Jokainen Leader -ryhmä juhlistaa juhlavuotta omalla viikollaan omalla tyylillään. Me päätimme viedä halukkaita opintoretkelle ja lähdimme tutustumaan alueellamme toteutettuihin hankkeisiin. Näillä hankeretkillä pääsee monesti sellaisiin paikkoihin, mihin ei heti itse tulisi lähdettyä ja tutustuu myös alueen aktiivisiin toimijoihin.

Ihmisiä kylätalon portailla.

Laitila-Tuunajärven kylätaloa ja toimintaa meille esitteli puheenjohtaja Marjo, projektin työosuudesta vastannut Jarmo ja hallituksen jäsen Jani.

Laitila-Tuunajärven monitoimitalo Pomarkussa oli retkiaamun ensimmäinen vierailukohde. Matkalaiset siellä saivat ihan talkoolaisten laittamat aamupalasämpylät ja heille esiteltiin kyläyhdistyksen toimintaa sekä millaisen Leader -hankkeen toimijat ovat viimeksi vieneet läpi.

Kylätalo sai Leader -hankkeessa uuden esteettömän sisäänkäynnin. Lasitettu iso terassi palvelee sisätilojen jatkeena pitkälle syksyyn ja jo aikaisin keväällä. Betonin alle on asennuttu lattialämmitys, joka voidaan ottaa käyttöön, jos terassi jostain syystä pääsisi jäätymään. Lisäksi terassi on hyvä sateensuoja tavaroille, jotka eivät kaipaa lämmintä säilytystilaa. ”Saatiin toimiva kokonaisuus, joka vastaa yhdistyksen tarpeita”, totesi kolmisen vuotta sitten kylälle paluumuuttanut puheenjohtaja Marjo.

matkalaisia kuuntelemassa esittelyä.

Kylän projektin hallinta on myös oivallinen esimerkki, miten saada kaikki toimimaan niin, että talkoolaiset pysyvät mukana ja homma ei käy raskaaksi vain muutamien harteille. Aktiivit olivat yhteyksissä Leader -toimistoon jo idean alkuvaiheessa ja tapaamisissa käytiin läpi vaihtoehtoja toteuttamiselle. Suunnitelmaa hiottiin toimivammaksi yhdessä, kartoitettiin projektin mahdolliset riskit ja pullonkaulat, katsottiin tiedotusvelvollisuudet ja talkooarvio kuntoon sekä viilattiin kustannusarviota tarkentamalla hintatasoselvitystä. Aikataulun ja kassan kestävyyden varmistamiseksi projekti jaettiin kahteen osiin, joista toinen vielä odottaa hankehakemustaan. ”Vaikka paljon työtä hankkeessa on, mutta kun vauhtiin pääsee niin kyllä se sitten siitä sujuu. Neuvoa sai aina kysyä Leader -toimistosta, jos jokin askarrutti, Kynnys hakea uudestaan on nyt madaltunut. Ja uusia ideoita meillä kyllä on”, työosuudesta vastannut Jarmo esittelyssään kertoi.

Vaikka projektin suunnitelma saattoi aluksi hirvittää euromäärällään, sitoutui koko kylä sen toteuttamiseen. Monitoimitalon haluttiin olevan mahdollisimman paljon käytössä myös remontin aikana, joten aikataulut ajoitettiin normaalin toiminnan lomaan. Vähän sai jännittää kuivuuko betonivalu tarpeeksi nopeasti sadonkorjuujuhliksi, mutta kuivuihan se. Talkoisiin osallistui kyläläisiä 1,5 vuotiaasta 88 vuotiaaseen niin, että usein paikalla oli parisen kymmentä henkilöä. Kuukaudessa puristettiin suurin rakennustyö maaliin.

Aluksi vähän sivujuonteelta kuulostanut talkoomuonitus osoittautui yhdeksi vaikuttavimmista toimista työn lomassa. Se sitoutti porukkaa taas nopeasti kylän yhteiseen tekemiseen. ”Moni kylällä saattaa jo asua yksin, talkoisiin osallistuminen toi kaivattua sosiaalista elämää. Lisäksi toisten tekemä ruoka maistuu niin herkulliselta, kun sitä vielä porukalla yhdessä syötiin. Ei ennakolta osannut ajatella kuinka tärkeä osa talkoita ruokahuolto onkaan”, Jarmo kertoo.

Matonpesupaikka.

Monitoimitalon pihapiirissä on lisäksi matonpesupaikka, lentopallokenttä ja lasten leikkipaikka. Kuntosalikin löytyy. Kylätalolla kokoonnutaan säännöllisesti joka viikko perjantain peli-iltaan. Kesällä pelataan lentopalloa ja talvella sisätiloissa biljardia tai esim. lautapelejä. Bingokin on suosittua. Leikkipaikan penkit ja pöydät usein täyttyvät myös lentopallon katsojista. Parhaillaan kesällä oli nytkin 50 henkeä. Tuunan Tanssitkin järjestettiin nyt neljännen kerran ja niistäkin jatkoa ensi kesänä seuraa. Ja ympäri vuoden monen monta muuta pientä tapahtumaa.

Tällaisessa paikassa vierailu on aina innostavaa ja antaa inspiraatiota alueemme muille toimijoille. Hankerahoitus on ehkä kohdistunut seiniin, mutta se toiminta, mitä seinät mahdollistavat on kultaakin arvokkaampaa. Sitä tehdään sitten paljolti vapaaehtoistyönä ja kyläläisten toiveita kuunnellen. Kun hankkeen jakaa sopiviin osiin, ei työmäärä uuvuta vaan seuraavaankin voidaan vielä lähteä! Kiitos Laitila-Tuunajärven kyläyhdistys kun saimme poiketa!

Tutustu kylää Facebookista ja lähde sitten livenä vierailulle!

Varainkeruuseen luotuja tuotteita.

Kylän kannatustuotteita. Pilttipurkeissa on viime kesänä poltettua tervaa. Tervanpolttoa pääsi seuraamaan kylätapahtumassa.