Yritystuet

Yritystukia ovat

  • kehittämistukituki
  • investointituki
  • käynnistämistuki ja maatalouden kokeilutuki.

Lisäksi yrittäjät voivat yhdessä toisten yrittäjien ja kehittämisorganisaatioiden kanssa kehittää oman toimialansa kannattavuutta yhteistyöhankkeella. Olemme koonneet tälle sivulle lyhyet esittelyt voimassaolevista rahoituskauden 2023-2027 maaseuturahaston yritystuista, joita voit hakea kauttamme. 

Alla myös kuvana kokonaisuudessaan maaseuturahaston tuet. Logo perässä kertoo myös onko kyseinen tukimuoto haettavissa Leaderista vai ELY-keskuksesta. Kattavammat neuvot saat Ruokaviraston sivuilta. Linkki Ruokaviraston sivuille alla.

Tukipaketti kuvana

Investointituki

Investointitukea voidaan myöntää yritystoiminnan aloittamisen, laajentamisen ja kehittämisen edellyttämiin aineellisiin tai aineettomiin investointeihin. Leaderin kautta myönnettävä investointituki on tarkoitettu pääsääntöisesti maksimissaan 5 htv:tä työllistäville yrityksille. Investoinnin suuruus voi olla maksimissaan 100 000 euroa (kustannusarvio) ja minimissään 5 000 euroa. Tukea voi hakea päätoimiset ja osa-aikaiset yrittäjät (ei sivutoimiset). Tuki ei saa vääristää kilpailua.

Investointien tukemisen edellytyksenä on kehitys (liikevaihdon, jalostusarvon tai tuloksen kasvu, uudet työpaikat, tuotteet tai palvelut) yrityksen toiminnassa. Tukea voidaan myöntää esimerkiksi toimitilojen hankkimiseen, kunnostamiseen tai rakentamiseen, koneiden, laitteiden tai kaluston hankkimiseen taikka patenttien tai valmistusoikeuksien hankkimiseen. Korvausinvestointeja ei voida tukea. Investointitukea voidaan myöntää myös maatilojen maatalouden ulkopuoliseen yritystoimintaan sekä rahoituskaudella 2023-2027 ensimmäistä kertaa myös osa-aikaisille yrittäjille.

Tuen taso

Alueemme on lähes kokonaan määritelty harvaan asutuksi maaseuduksi tai ydinmaaseuduksi. Tukea myönnetään 25 % ydinmaaseudulla ja 30 % harvaan asutulla maaseudulla hyväksyttävistä arvonlisäverottomista kustannuksista. Hyrrään tulee myöhemmässä vaiheessa kartta, jonka avulla voit itse tarkistaa kumpaan luokaan kuulut. Nyt suuntaa-antavan tiedon saat alla olevasta linkistä.

Poikkeuksena edelliseen tuki energiainvestointeihin on 30 % koko alueella. Tukea voi käyttää energiamuodon vaihtamiseen uusiutuvaan energiaan, yrityksen uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ja energia- ja materiaalitehokkuuden parantamiseen yrityksessä. Tämä tuki voidaan myöntää vain päätoimiselle mikroyritykselle, joka sijaitsee ydinmaaseudulla tai harvaan asutulla maaseudulla (koko meidän alue menee näihin luokkiin).

Investoinnin suuruus voi olla maksimissaan 100 000 euroa (kustannusarvio) ja minimissään 5 000 euroa. Tuki ei saa vääristää kilpailua.

Ravintorengas Oyn Sanna-Herttua Laiho ja Tuija Herttua Karin havupuu-uutejuomat käsissään.

Käynnistämistuki

Käynnistämistukituotteita Leader -ryhmän kautta on haettavissa viisi erilaista rahoituskaudella 2023-2027. Tukea voidaan myöntää pääsääntöisesti ensimmäistä kertaa yrittäjäksi ryhtyvälle:

  • Uuden yritystoiminnan kokeiluun
  • Yritystoiminnan käynnistämiseen omistajavaihdoksen avulla
  • Osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistämiseen
  • Päätoimisen yritystoiminnan käynnistämiseen
  • Maatalouden alkutuotannon kokeiluun

 

Uuden yritystoiminnan kokeilu

Kokeilun kesto enintään 4 kk. Hakija luonnollinen henkilö (yritystä ei saa olla perustettuna). Tuki on vakioitukertakorvaus 2500 ja se voidaan myöntää vain kerran samalle hakijalle rahoituskauden aikana. Tukea voi käyttää toimitilojen ja laitteiden vuokriin, aineisiin ja tarvikkeisiin, käyttömaksuihin, matkoihin ja koulutuksen, valmennuksen, asiantuntijaosaamisen ja tiedon hankkimiseen ostopalveluina. Tuella ei voi tehdä pienhankintoja.

Yritystoiminnan käynnistäminen omistajavaihdoksen avulla

Tuen hakijana mikroyritys tai luonnollinen henkilö, joka suunnittelee yrityksen ostoa harvaan asutulta tai ydinmaaseudulta. Tuki haetaan ostettavan yrityksen mukaisesta Leader -ryhmästä. Tuki voidaan käyttää omistajavaihdoksen valmisteluun liittyvien asiantuntijapalveluiden hankkimiseen ostopalveluina. Tuki 2500 tai 5000 € vakioituna kertakorvauksena, enintään 5000 € samalle hakijalle rahoituskauden 2023-2027 aikana.

Osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistäminen

Hakijalla oltava Y-tunnus. Tukea voidaan käyttää toimitilojen ja laitteiden vuokriin, aineisiin ja tarvikkeisiin, käyttömaksuihin, matkoihin sekä koulutuksen, valmennukset, asiantuntijaosaamisen ja tiedon hankkimiseen ostopalveluina. Myös pienhankinnat ovat sallittuja. Tuki 5000 € vakioituna kertakorvauksena enintään kerran rahoituskaudella 2023-2027 samalle hakijalle. Osa-aikayrittäjäksi katsotaan henkilö, joka ei ole kokoaikaisesti palkkatyössä ja käyttää keskimäärin 10-35 tuntia viikossa yritystoimintaan tai yritystoiminta on osavuotista enintään 6 kuukautta vuodessa. Vuosiliikevaihdon tavoite on vähintään 10 000 €.

Päätoimisen yritystoiminnan käynnistäminen

Hakijalla oltava Y-tunnus. Tukea voidaan käyttää toimitilojen ja laitteiden vuokriin, aineisiin ja tarvikkeisiin, käyttömaksuihin, matkoihin sekä koulutuksen, valmennukset, asiantuntijaosaamisen ja tiedon hankkimiseen ostopalveluina. Myös pienhankinnat ovat sallittuja. Tuki 7500 € vakioituna kertakorvauksena enintään kerran rahoituskaudella 2023-2027 samalle hakijalle.

Maatalouden alkutuotannon kokeilutuki

Kokeilun kesto voi olla enintään kolme vuotta. Tukea voidaan myöntää ensimmäistä kertaa kokeiltavaan maataloustoimintaan tai olemassa olevan maataloustoiminnan monipuolistamiseen kokeilun avulla. Tukea voidaan käyttää toimitilojen ja laitteiden vuokriin, aineisiin ja tarvikkeisiin, käyttömaksuihin, matkoihin sekä koulutuksen, valmennukset, asiantuntijaosaamisen ja tiedon hankkimiseen ostopalveluina. Myös pienhankinnat ovat sallittuja, jos niiden käyttöaika pääosin rajautuu kokeilun toteuttamisen kestoaikaan. Eläimiä tuella ei voi hankkia. Tuki on vakioitu kertakorvaus 2500, 5000 tai 7500 €, kuitenkin enintään 7500 € samalle hakijalle rahoituskaudella 2023-2027.

kirjontakone

Kehittämistuet

Kehittämistukituotteita Leader -ryhmän kautta on haettavissa kolme erilaista rahoituskaudella 2023-2027. Tukea voidaan myöntää:

  • Yritystoimintaa suunnittelevalle
  • Yritystoiminnan aloittamiseen
  • Yritystoiminnan kehittämiseen

 

Yritystoimintaa suunnittelevalle

Hakijan tulee olla luonnollinen henkilö. Tukea voidaan käyttää uuden yritystoiminnan aloittamisen suunnitteluun hankittaviin asiantuntijapalveluihin. Tuki 1000 € vakioituna kertakorvauksena samalle hakijalle enintään kerran rahoituskaudella 2023-2027.

Yritystoiminnan aloittaminen

Hakijana luonnollinen henkilö tai mikroyritys, jolla on haettaessa jo Y-tunnus. Tukea voidaan käyttää aloittavan tai toimivan yrityksen kehittämistoimenpiteiden valmisteluun hankittaviin asiantuntijapalveluihin kuten esimerkiksi liiketoiminta- tai kehittämissuunnitelman laatimiseen sekä avustusten ja muun rahoituksen edellytysten selvittelyyn. Tuki 2000 € vakioituna kertakorvauksena samalle hakijalle enintään kerran rahoituskaudella 2023-2027.

Yritystoiminnan kehittäminen

Hakijalla oltava Y-tunnus. Tukea voidaan käyttää vakiintuneen yritystoiminnan (takana vähintään yksi tilikausi) tukemiseen. Mm. hankittaviin kehittämis- ja asiantuntijapalveluihin, aineisiin ja tarvikkeisiin sekä matkoihin ja vuokriin. Tuki 3000 € myönnetään vakioituna kertakorvauksena samalle hakijalle enintään kolme kertaa rahoituskauden 2023-2027 aikana.

YRITYSRYHMÄ- JA VILJELIJÄRYHMÄHANKE

Yritysryhmähankkeessa on aina oltava yritysten välistä yhteistyötä. Pelkästään yrityskohtaista kehittämistä varten yritysryhmää ei yhteistyöhankkeessa voida perustaa. Myös yritysryhmänä toteutettavassa koulutushankkeessa on osa koulutuksesta toteutettava yhteisesti ja sen lisäksi voidaan toteuttaa yrityskohtaisia valmennusosioita.

Yritysryhmä voi koostua myös viljelijöistä (viljelijäryhmä). Eli ryhmä maataloutta harjoittavia pieniä tai keskisuuria yrittäjiä kehittää toimintaansa erityisesti yhteisillä toimenpiteillä. Tuki ei ole viljelijöille de minimis- tukea, muuten ehdot samat kuin yritysryhmähankkeissa.

Yritysryhmissä Leaderin kautta rahoitettavien yritysten tulisi olla pääosin alle 5 htv. Sekä viljelijöitä että muita yrittäjiä ei voi olla samassa ryhmähankkeessa.

Yritysryhmässä voi olla 3-10 yritystä ja toteuttajan tulee olla joku kehittämisorganisaatio. Tuki maksetaan hankkeen hallinnoijalle ja yrityksille tuki jyvitetään de minimis-tukena. Kehittämisorganisaatioilla on mahdollisuus hakea myös valmistelurahaa yritysryhmä- tai viljelijäryhmähankkeen valmisteluun. Valmistelurahan suuruus on 5000 € ja se maksetaan vakioituna kertakorvauksena.

Yritysryhmien kehittämishankkeet soveltuvat yritysten tuotannollisen yhteistyön kehittämiseen. Tällöin kehittämishankkeen tuloksena voi syntyä esimerkiksi tuotantoketjuja tai tuoteperheitä tai se voi johtaa klusterin syntymiseen. Lopputuloksena voi esimerkiksi olla vaikka yrityksiä palvelevan osuuskunnan perustaminen tai matkailuyritysten vientirenkaan käynnistäminen. Viljelijäryhmässä esimerkiksi työnteon ja tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, uusien viljelymenetelmien kehittäminen tai sopeutumisratkaisujen löytäminen ilmastonmuutokseen liittyviin tekijöihin.

Koulutushankkeita voidaan toteuttaa myös ryhmähankkeiden muodossa. Hankkeeseen on mahdollista sisällyttää myös yrityskohtaista valmennusta. Malli soveltuu muun muassa laatujärjestelmäkoulutukseen ja laatujärjestelmien laadinnan ohjaamiseen.

Työpaja kaksi miestä ja nainen keskustelevat

YHTEISTYÖHANKKEET/ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN

Yhteistyöhankkeella tarkoitetaan vähintään kahden julkisen tai yksityisen toimijan toimintasuunnitelmaan perustuvaa yhteistyötä. Hankkeessa voi siis olla mukana esim. yrityksiä, oppilaitoksia, tutkimuslaitoksia ja kehittämisorganisaatioita. Alihankintaa ei katsota tässä tarkoitetuksi yhteistyöksi. Tuki myönnetään hankkeen vastuulliselle toimijalle. Kaikissa yhteistyöhankkeissa on läpileikkaavina tavoitteina osaaminen, innovaatiot ja digitalisaatio.

Yhteistyöhankkeet ratkaisevat yhteisiä haasteita. Yhteistyöhankkeet voivat koskea myös esim. pienten sekä mikroyritysten tietojen ja taitojen hankkimista. Tällöin kyseessä on tiedonhankintahanke. Tavoitteena, että näitä hankkeita voidaan käyttää uusien tuotteiden, palvelujen tai prosessien kehittämiseen tai että olemassa olevat tuotteet, prosessit, palvelut paranevat huomattavasti hankkeen avulla. Tietoa voidaan hankkia myös prototyyppien rakentamiseen tai kehittämistyötä tukevan pilottihankkeen suunnitteluun. Tuloksia myös levitetään laajasti.

Tuotteiden, palveluiden ja prosessien kokeellisella kehittämishankkeella voidaan kehittää uusia tai parantaa tuotteita, palveluita tai prosesseja sekä testata ja pilotoida niitä pienellä mittakaavalla. Lisäksi yhteistyöhankkeissa työskennellään yhdessä yhteisen ympäristömme tilan parantamiseksi: kehitetään luonnonvarojen kestävää käyttöä ja energiansäästöä edistäviä toimintatapoja, parannetaan luonnon monimuotoisuutta ja edistetään ilmastonmuutoksen sopeutumista ja sen riskien hallintaa.

ELINKEINOLLISIA YHTEISTYÖHANKKEITA ON KOLMENLAISIA:

– Tiedonhankintahanke (80%)

– Yritysryhmän tai viljelijäryhmän kehittämishanke (75%)

– Tuotteiden, palveluiden ja prosessien kokeellinen kehittämishanke (60%)

Puusepäntöitä myyntipöydällä