Leader tukea haetaan sähköisesti Hyrrä-järjestelmässä. Haku on jatkuva. Ajantasaisimman tiedon myönnettävien tukirahojen tilanteesta saat aina olemalla ensin yhteydessä Leader-toimistoon. Yritystukiasioissa sinua palvelee pääosin toiminnanjohtajamme Juha Vanhapaasto.
Hanketta voi alkaa toteuttaa hakijan omalla riskillä.
Tarvittaessa hakemusta täydennetään.
Leader-hallitus käsittelee hakemuksen, tekee päätöksen ja antaa lausunnon Satakunnan ELY-keskukselle.
Satakunnan ELY-keskus tekee laillisuustarkastuksen ja lähettää päätöksen hakijalle Hyrrä -järjestelmään.
Hankkeen toteuttaminen hankesuunnitelman mukaisesti
Maksatuksen haku: hakijaa kehotetaan olemaan yhteydessä Leader-ryhmään ennen maksuhakemuksen jättämistä Hyrrään (maksatuksia voi hakea myös hankkeen aikana).
Maksupäätös
Rahat hakijan tilille.
Tukihakemuksen liitteeksi
Liiketoimintasuunnitelma (mm. toiminta-ajatus, liikeidea)
Toimenpidesuunnitelma (kuvaus liiketoiminnan kehittämisestä, suunnitellut toimenpiteet haettaessa perustamistukea)
Hankkeen toimenpiteiden kustannusarvio
Selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta
Rakennushankkeissa suunnitelma-asiakirjat sekä tarvittavat viranomaisluvat
Hankintojen hintatason selvitys tai kilpailutusasiakirjat
Hakija
Kaikki yritysmuodot ovat tukikelpoisia. Leader-tuki on tarkoitettu pääsääntöisesti korkeintaan 5 henkilöä työllistäville yrityksille. Muutamat toimialat on rajattu tukien ulkopuolelle. Tällaisia ovat esim. liikennöinti, koneurakointi, vähittäiskauppa ja energiaturpeen tuottaminen.